top of page

vertaisneuvojat työpaikoilla

Työelämäohjausta voidaan toteuttaa myös vertaistuen kautta.

Koulutusneuvojat tiedottavat työntekijöille aikuiskoulutusväylistä ja eri mahdollisuuksista sekä kannustavat hakeutumaan ammatilliseen ja muuhun ammattitaitoa edistävään koulutukseen. Työelämän koulutusneuvojia valmennetaan työpaikoille ja ammattiosastoihin eri puolilla Suomea. Työelämän koulutusneuvojat ovat vapaaehtoisia ammattiyhdistysaktiiveja.

Suomessa on toiminut ainakin kolme projektia, joissa on koulutettu vertaisohjaajia työelämään.

  • Vuosina 2002–2004 toimi Life Long Learning Animateurs (L.-L.L.A) ‑projekti, joka koulutti työpaikoille opintoluotseja kertomaan aikuiskoulutusmahdollisuuksista.

  • Vuonna 2003 alkoi kolmevuotinen Noste-ohjelma, jonka tavoitteena oli aikuisten koulutustason kohottaminen. Ohjelman yhteydessä SAK ja sen jäsenliitot kouluttivat pätevyysluotseja, joiden tehtävänä oli herätellä työtovereita pohtimaan omaa osaamistaan ja osaamistarpeita sekä antaa tietoa koulutusmahdollisuuksista. Pätevyysluotsin tehtävää hoidettiin oman työn ohessa ilman erillistä korvausta. 

  • Vuosina 2010–2013 toimi OpinVerkko – Työelämän koulutusneuvojat ‑projekti. Työelämän koulutusneuvojat toimivat työpaikoilla. He ovat työntekijän vertaistuki osaamisen kehittämisen tarpeissa.

CASE SUOMI
CASE TANSKA

Haastattelija: Uraohjaaja Teea Oja, Oulun Aikuiskoulutuskeskus 

Haastateltava: Lene Rosfort, työntekijä, 3F Kastrup, Tanska

Tapaamispaikkana 3F Kastrup maaliskuussa 2014.

Teea: Lene, mitä 3F Kastrup tekee?

Lene: 3F Kastrup on ammattiliitto. Toimistomme sijaitsee Kastrupin lentokentän lähellä Kööpenhaminassa. Liiton jäsenet ovat töissä lentokentällä tai jätehuolto- tai remonttiyrityksissä. Liitossa on noin 4 600 jäsentä.

Teea: Miten sinä toimit uraohjauksen parissa?

Lene: Liitto valitsi 32 aktiivista jäsentään ja koulutti heidät koulutuslähettiläiksi 18 työpaikalle. Koulutuslähettilään löytäminen liiton jäsenistä jokaiselle työpaikalle on nykyään luottamusmiesten tehtävä. Aina, kun riittävä määrä uusia lähettiläitä on koossa, liitto järjestää heille kolmipäiväisen koulutuksen.

Teea: Kertoisitko tarkemmin koulutuslähettiläiden koulutuksesta? 

Lene: Koulutus on kolmen intensiivisen päivän paketti, jonka aikana saamme tietoa seuraavista aiheista ja teemme niihin liittyviä tehtäviä:

  • Tanskan koulutusjärjestelmä

  • Nuorten koulutusväylät

  • Ammatti- ja aikuiskoulutus, arbejdsmarkedsuddannelse (AMU) ‑kurssit

  • Lukihäiriöstä kärsivien työtovereiden tukeminen

  • Maahanmuuttajien oppimisen haasteet

  • Kurssien ja opintojen rahoittaminen ja rahoituksen hakeminen

  • Viestintä-, vuorovaikutus-, puheenpito- ja neuvottelutaidot. 

Kaksi koulutuslähettiä on erikoistunut lukihäiriöön ja muihin oppimisvaikeuksiin. Läheteillä on oma postituslistansa, jonka kautta liitto lähettää kuukausittain ilmoituksia tulevista tapahtumista ja kursseista. Lähetit ovat myös vaihtaneet puhelinnumeroita, ja he tapaavat 1–2 kertaa vuodessa.

Teea: Toimivatko koulutuslähetit vapaaehtoispohjalta?

Lene: Jokainen koulutuslähetti voi käyttää noin kaksi tuntia viikossa oman työpaikkansa liiton jäsenten ohjaukseen ja neuvontaan.

Teea: Mitä lähetit varsinaisesti tekevät työpaikalla?

Lene: Koulutuslähettien tärkeänä tehtävänä työpaikalla on antaa työtovereille tietoa ja inspiraatiota, auttaa etsimään sopivia kursseja ja koulutusta, auttaa eteenpäin urapolulla sekä rohkaista osallistumaan kursseille. Uraohjauksessa ei käsitellä vain työntekijöiden tehtäviin suoraan liittyviä kursseja ja koulutusta, vaan myös vapaamuotoisempaa kurssitarjontaa, esimerkiksi ruuanlaitto- ja puutarhanhoitokursseja. Ne voivat tuoda kipeästi kaivattuja taukoja työhön silloin, kun loppuunpalamisen vaara on ilmeinen.

Käyn työpaikoilla myös itse ja järjestän ohjausnurkkia koulutuslähettiläiden kanssa. Me viemme työntekijöille hyvää viestiä. Ohjauspalveluille on kova kysyntä, sillä monilta 3F Kastrupin jäseniltä puuttuu ammattitaito ja ammatillinen perustutkinto. Ohjaus on yleensä hyvin konkreettista työntekijöiden auttamista: sopivien kurssien etsimistä ja rahoitusmahdollisuuksista kertomista. Ohjausta annetaan aina suoraan työntekijöille, jotka voivat tämän jälkeen esitellä esimiehelleen henkilökohtaisesti laaditun koulutussuunnitelmansa.

bottom of page